Skip to main content

Sanotaan, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tämän ajatuksen siivin on lähdetty tekemään unelmahommia piirtämisen parissa. Tähän postaukseen on koottu muutamia tuotoksia menneistä syksyn piirustuspajoista, joissa on kokoonnuttu aina maanantaisin.

Lemmikit ovat muuten yksi parhaimmista lähteistä omien kuvitusten tai sarjakuvien tekemiseen! Oma lemmikki on se kaikista ihanin ja rakkain. Ja kun luulet tietäväsi lemmikistäsi kaiken, se aivan varmasti yllättää sinut jollain uudella tavalla. Piirtämällä omasta lemmikistä kuvia on myös keino tutkia uudella tavalla lähellä olevia, tuttuja asioita. Se on myös loistava tapa kerätä omasta lemmikistä muistoja. Haasteena vaan on, miten saada elävä malli pysymään paikoillaan…

Piitu the Kissa

Piituhan on siis oikeassa elämässä maailman ihanin söpöläinen!

Prinsessa