Puikot heiluivat sukkien ja muiden neuletöiden puitteissa loppuvuodesta 2020, kun Taitava Me -puikkopajat levittäytyivät Savonlinnan keskustan alueelle…
Marraskuussa aloitettiin sukkien neulominen luomalla silmukat ja joulukuun puoleen väliin mennessä saatiin useat sukkaparit valmiiksi. Sekä aloittelevia että kokeneita neulojia ohjasi pajoissa käsityöyrittäjä ja opettaja Mirja Holappa. Puikkopajoissa tarjottiin nuorille osallistujille sukan tekemisen välineet ilmaiseksi ja lisäksi valmiita sukkia lahjoitettiin nuorten hyväntekeväisyyskampanjaan.
Puikkopajoja järjestettiin yhteensä 6 kertaa vaihtuvissa paikoissa POP UP -tyylillä. Ohjelmassa oli sukan tekemisen lisäksi pyllyttimien neulomista, koukkuamistekniikan esittelyä, sukan parsimisen opettelua ja neuletöiden koristelua. Pajassa opittiin uutta ja jaettiin osaamista. Välillä oltiin vaan ihan hiljaa ja neulottiin. Ja myös jouluisesta tunnelmasta nautittiin glögiä juomalla taustamusiikin soidessa.
Ohjeita neuletöihin on taltioitu Taitava Me -kanavalle (Youtube):
Taitava Me -neulevideot kanavalla
Taitava Me kiittää kaikkia puikkopajoihin osallistuneita innokkaita ja taitavia neulojia sekä yhteistyökumppaneita Savonlinnan kirjastoa, Ohjaamoa, Kulttuurikellaria, Kahvila Saimaa ja Neppari-verkostoa.
Uusia käsitöiden pajoja suunnitellaan…
P.S. Seuraava tapahtuma tai työpaja voi olla juuri sinun vinkkauksestasi lähtöisin