Skip to main content

”Eräällä aloituskerralla yksi oppilas tuli paikalle niin ettei hän ennalta tuntenut ketään. Alkuun otettiin esittäytymistä ja ryhmätehtävää. Lopputunnista oli mukava kuulla, että yksi porukka kysyi tältä joka oli tullut yksin, että ”Hei, haluatko lähteä tän jälkeen meille kahville?” Ja sitten he lähtivät isommalla porukalla kahvittelemaan.”

Taitava Me -henkeä kuvaamaan tehtiin yhteistyössä pajaohjaajien kanssa parikymmentäminuuttinen dokumentti. Dokumentissa käsiteltiin työpajojen mahtavaa yhteishenkeä ja sitä, millaisia mahdollisuuksia harrastustoiminnalle on nyt ja tulevaisuudessa. Suurimpana kysymyksenä nousee harrastustilojen suuri tarve – jos ei ole tilaa, jossa nuoret voivat olla ja harrastaa, putoaa pohja pois koko harrastusyhteisöltä.

Dokumentti näytettiin yleisölle 10. toukokuuta pääkirjastossa järjestetyssä loppuseminaarissa, jonne saatiinkin mukavasti osallistujia paikalle. Dokumentin katsomisen jälkeen keskusteltiin heränneistä ajatuksista, ja juttua olisi riittänyt pidemmäksikin aikaa mitä oli varattu. Ohjaajien kertomuksen lisäksi oli tärkeää kuulla myös nuorten ajatuksia. Monelle pajoissa käyminen on tuonut valtavasti rohkeutta olla avoimesti oma itsensä ja tuoda esille omaa ääntään. Sosiaalinen verkostoituminen ja sosiaalisten taitojen oppiminen on voinut olla jopa tärkeämpää kuin itse harrastus.

Nyt hankkeen loppuessa työpajojen jatkumista edes jollakin lailla on toivottu kovasti. Osa pajoista on näillä näkymin jatkumassa ainakin aluksi vapaaehtoisvoimin. Tässä näkyy, kuinka tärkeä harrastusyhteisö on – vaikka hanke loppuu, yhteisö kantaa toimintaa eteenpäin. Juuri se on omaehtoisen harrastamisen ydin. Tarvitaan vain sopiva ympäristö, jossa harrastusta voi harrastaa, sekä luottamusta siihen, että nuoret eivät ole häiriköitä. Yleensä ilkivalta ja vastaavanlaiset muut ikävät sivuilmiöt liittyvät juuri siihen, ettei nuorille ole tilaa, jossa olla, eikä hyvinvointia tukevaa toimintaa ole tarjolla tai nuorten saavutettavissa.

Taitava Me -pajoista on sanottu, että siellä ulkomaailma unohtuu. Työtila voi olla vaikkapa kellarissa, mutta ihmiset luovat sinne mukavan tekemisen hengen, jonne on mukava tulla huonoinakin päivinä. Juuri tällaisia tunteita nykypäivänä tarvitaan. On tärkeää, että on tila, jossa saa epäonnistua, saa olla hassu, jossa ei ole pakko suorittaa eikä välttämättä tehdä yhtään mitään.

Tähän päättyy hanketyömme, jota on ollut ilo tehdä! Kiitos

Terveisin Taitava Me -tiimi